Valikko

Medialle

Ruista ranteissa ja sydämissä – suomalaisen rukiin päivä 28.2.

27.02.2018

Keskiviikkona 28.2. juhlitaan toista kertaa suomalaisen rukiin päivää. Vuosi sitten Suomen kansa valitsi ruisleivän kansallisruoaksemme. Suomalaiset syövät eniten ruista koko maailmassa, jopa 16 kg/hlö/vuosi. Ruisleivän kulutus per asukas on Suomessa maailman korkeimmalla tasolla.

Rukiin puolesta puhuu terveellisyys. Ruisleivän ansiosta suomalaisten korkea ravintokuidun saanti on taattu, sillä Suomessa ruis jauhetaan pääosin runsaasti kuitua sisältäväksi täysjyväjauhoksi.

- Rukiin terveysvaikutuksia tutkitaan paljon meillä ja maailmalla. Täysjyväruis näyttää antavan suojaa muun muassa sydän- ja verisuonitauteja sekä hormonivälitteisiä syöpiä vastaan, kertoo Leipätiedotuksen toiminnanjohtaja Kaisa Mensonen.

Ei ole itsestäänselvyys, että ruisleipä leivotaan kotimaisesta rukiista. Vasta vuonna 2015 Suomessa saavutettiin omavaraisuus rukiin suhteen eli kotimainen tuotanto vastasi vuosittaista kulutusta. Vuonna 2017 ruissato 116 miljoonaa kiloa oli suurin kokonaissato lähes 30 vuoteen.

- Ruissato riittää hienosti kattamaan kotimaisten leipomoiden tarpeet aina uutteen satoon 2018 asti. Tarvitaan ammattitaitoisia viljelijöitä ja koko ruisketjun yhteistyötä, jotta kansallisherkkumme voi jatkossakin olla kotimaista, painottaa Pro Ruis -yhdistyksen puheenjohtaja Heli Anttila.  

Kutsu medialle: Rukiin kunniaksi Kampissa tapahtuu 28.2.2018 klo 8-11.00

Suomalaista ruista juhlistetaan keskiviikkona 28.2. kello 8.00-11.00 Kampin kauppakeskuksessa, E-tasolla.

Tapahtumassa jaetaan suomalaisesta rukiista valmistettuja herkullisia ruisleipiä. Tapahtuman järjestävät yhdessä Leipätiedotus ry ja Pro Ruis ry.

 

Lisätietoja

Kaisa Mensonen                                               Heli Anttila
Leipätiedotus ry                                               Pro Ruis ry 
kaisa.mensonen@leipatiedotus.fi                       heli.anttila@fazer.com
040 594 2728                                                  040 752 0324