Leivän käyttövinkkejä

Leipä aamiaisella

Leipä aloittaa päivän terveellisesti. Moni pitää paahtoleivästä juuston tai muiden leikkeleiden kanssa. Leivälle kannattaa aina levittää myös vihanneksia. Paahdettu ruisleipä on myös ihanaa, eikä kaipaa välttämättä edes levitettä. Makeaan aamuherkutteluun sopii vaikka lakkahillolla tai appelsiinimarmeladilla päällystetty paahtoleipä tai näkkileipä, jonka päälle on vielä ripoteltu mantelirouhetta.


Leipä kaverina

Leipä on itseoikeutettu keiton lisäke. Kotoisten keittojen kanssa sopii parhaiten ruisleipä, eksoottisten keittojen makua täydentävät vaaleammat leivät. Leivän voi lisätä keittoihin myös paahdettuina kuutioina. Perinteiseen sipulikeittoon voi kokeilla vaalean leivän sijaan paahdettuja ruisleipäkuutioita. Maku on erinomainen ja sipuli sekä ruisleipä kuuluvat terveyttä edistävien ruoka-aineiden kärkeen. Erilaisia salaatteja kannattaa myös höystää paahdetuilla leipäkuutioilla. Ne antavat mukavaa lisämakua ja rapeutta.


Leipä alkupalana

Pienet alkupalana tarjottavat leivät herättävät ruokahalun. Levitä leiville esimerkiksi lohta, mätiä, poroa tai herkkujuustoa. Leivästä syntyy myös herkullisia cocktailpaloja pikkunaposteltavaksi.


Leipä eväänä

Leipä on perinteistä eväsruokaa. Se on mainio lounasvaihtoehto. Eväisiin sopivat erilaiset revityt tummat ja vaaleat leivät, joiden välissä voi olla jauheliha- tai silakkapihvi, erilaisia leikkeleitä sekä runsaasti vihanneksia. Mikään ei estä täyttämästä leipiä hedelmillä jälkiruoaksi.


Leipä ateriana

Kotioloissakin voi koko aterian rakentaa leivän varaan. Lämpimiä leipiä voi päällystää lihalla, kalalla tai kasviksilla ja kuorruttaa juustolla. Leipiä on helppo muunnella vaikka jokaisen ruokailijan makuun sopiviksi. Kevyen linjan ystävälle sopii parhaiten vihannessalaatilla päällystetty leipä. Revitystä ruisleivästä syntyy myös mainioita "kukkoja". Leivät voi täyttää kalafileillä tai lanttuviipaleilla, kietaista folioon ja kypsentää miedossa uuninlämmössä meheviksi.


Leipä pikkuruokana

Leipä on mainio väli- ja iltapala. Sen voi päällystää erilaisilla keveillä leikkeleillä, raejuustolla ja/tai vihanneksilla, kuten salaatilla tai porkkanaraasteella ja appelsiinilla.


Leipä juhlapöydässä

Leipä kuuluu myös juhlaan. Erilaiset pienet voileivät tai komeat voileipäkakut ovat kauniita ja maukkaita. Voileipäkakuista voi rakentaa keveitä ja raikkaita versioita. Tahnoja voi keventää rahkalla ja raejuustolla ja täytteenä voi käyttää runsaasti vihanneksia. Raskaan majoneesin sijaan kakku kannattaa päällystää kevennetyllä munavoilla, joka on valmistettu kevytlevitteestä, munista sekä raejuustosta ja höystetty hienonnetuilla maustevihanneksilla.


Poutapilvi web design - P4