Valikko

Tietoa leivästä

Funktionaaliset elintarvikkeet

 

Jo 1700-luvulla James Lind huomasi sitrushedelmien ehkäisevän keripukkia pitkillä merimatkoilla. Ajatus terveyttä edistävistä elintarvikkeista ei siis ole uusi, mutta funktionaalisten elintarvikkeiden käsitteelle ei ole vieläkään olemassa virallista määritelmää EU:ssa ja Suomessa, ainoastaan Japanissa. FOSHU:lla (Foods for Specified Health Use) tarkoitetaan ravitsemuksellisten ominaisuuksien lisäksi toivottuja vaikutuksia fyysiseen suorituskykyyn, mielentilaan tai terveyteen. Muualla maailmassa voi törmätä nimikkeisiin Medical, Novel Foods tai Nutritional foods, joilla tarkoitetaan meille tuttua termiä ”funktionaalinen”.

Funktionaalisiksi eli terveysvaikutteisiksi elintarvikkeiksi kutsutaan sellaisia elintarvikkeita, joilla on tieteellisissä tutkimuksissa osoitettu olevan ravitsemusvaikutuksensa lisäksi muu terveyttä ylläpitävä tai sairastumisriskiä vähentävä vaikutus. Vaikutus voi olla luonteeltaan vain ravintofysiologinen (esim. kolesterolin määrään vaikuttava) tai sairastumisriskiä vähentävä (esim. ruoansulatuskanavan maitohappobakteerit, suun pH -arvo). Nämä aiemmin myös täsmäruoaksi kutsutut elintarvikkeet sijoittuvat ns. terveysruokien ja lääkevalmisteiden välimaastoon. Terveysvaikutteiset elintarvikkeet ovat ruokaa, eivät kapseleita, pillereitä tai jauhetta. Ne on valmistettu luonnollisista raaka-aineista ja ne syödään osana jokapäiväistä ruokavaliota. Ne eivät pelasta huonoa ruokavaliota, mutta yhdessä hyvän ruokavalion kanssa ne voivat vahvistaa biologisia puolustusmekanismeja, estää tiettyjä sairauksia tai edistää niistä paranemista.

Elintarvike voi olla luonnostaan funktionaalinen eli terveyttä edistävä, kuten ruisleipä tai kaurahiutaleet tutkitun kuitupitoisuutensa ja sisältämänsä yhdisteen vuoksi. Elintarvike voidaan myös valmistaa terveysvaikutteiseksi usealla tavalla, esimerkiksi poistamalla siitä haitallinen ainesosa, lisäämällä siinä jo luonnostaan olevaa tai uutta funktionaalista yhdistettä tai korvaamalla sen jokin ainesosa funktionaalisella yhdisteellä.

Suomessa tutkituista ja kehitetyistä elintarvikkeista terveysväite on myönnetty Leafin täysksylitolipurukumille (vähentää hammasplakkia) ja Raision Benecolille (alentaa veren kolesterolia).