Valikko

Medialle

Karjalanpiirakka noussut uuteen arvoon välipalana – nyt syödään lähes 80 piirakkaa vuodessa

04.07.2017

Suomalaisten ateriakulttuuri on muuttunut yhä välipalapainotteisemmaksi. Karjalanpiirakoiden ja riisipiirakoiden kulutus on tämän trendin myötä kasvanut. Leipätiedotus ry:n mukaan suomalainen söi vuonna 2016 keskimäärin 80 leipomoissa leivottua piirakkaa. Tämä tarkoittaa lähes 430 miljoonaa piirakkaa vuodessa.

Leipätiedotus ry: n laskelmien mukaan leipomoissa paistetaan vuosittain 80 riisi- ja karjalanpiirakkaa asukasta kohti. Tämä ei vielä ole koko totuus, sillä markkinoilla on valmisruokateollisuuden valmistamia piirakoita. Niitä ei ole laskettu tähän tilastoon mukaan. Riisin lisäksi perinteisten piirakoiden täytteenä käytetään esimerkiksi perunaa ja porkkanaa. Riisin jälkeen seuraavaksi yleisin täyte on peruna.

Nuoret saavat välipaloista peräti 40 % päivän energiastaan. Välipala ei kuitenkaan aina tarkoita epäterveellistä napostelua, vaan se voi olla myös osa terveellistä ja ravitsevaa syömistä. ”Karjalanpiirakka on hyvä välipala”, toteaa Leipätiedotuksen toiminnanjohtaja Kaisa Mensonen. ”Ruisjauhoista leivotusta piirakasta saa kuitua ja muita täysjyväviljan terveellisiä ainesosia ja kun vielä laitat päälle kasviksia sekä munavoita, raejuustoa tai muuta proteiinipitoista, niin välipala muuntautuu helposti kevyeksi lounaaksi.”

Suomalaiset äänestivät kansallisruokaansa 100 -vuotiaan Suomen kunniaksi 12 ehdokkaan joukosta. Äänestyksen kolmanneksi sijoittui hienosti karjalanpiirakka - ruisleivän ja karjalanpaistin jälkeen. Jokainen kansallisruokaehdokas sai oman juhlakuukautensa ja heinäkuuta vietetäänkin karjalanpiirakan kuukautena. Se sopii mainiosti kesäiseksi evääksi sekä kesäiseen juhlapöytään pieneksi suolaiseksi.

Karjalanpiirakka sai EU:n nimisuojan vuonna 2003. Aito perinteinen tuote -suojaus (APT) kieltää kutsumasta tuotetta karjalanpiirakaksi, jos sitä ei ole valmistettu perinteisellä reseptillä ja perinteisin menetelmin. Näin ollen muita vastaavia piirakoita, joiden resepti tai valmistusmenetelmä on hieman poikkeava karjalanpiirakoista, kutsutaan riisipiirakoiksi.

 

Lisätiedot: Leipätiedotus ry, Kaisa Mensonen kaisa.mensonen@leipatiedotus.fi 040-5942728