Valikko

Medialle

Leipätiedotuksen asiantuntijajäsenen professori Hannu Salovaaran muotokuva Viikin kampukselle

06.02.2015

Helsingin yliopistolla, Viikin kampuksella, koettiin juhlallinen hetki perjantaina 6.2.2015, kun vuodesta 1987 viljateknologian professorina toimineen Hannu Salovaaran muotokuva paljastettiin. Pitkään Leipätiedotuksen asiantuntijajäsenenä toimineella professorilla on tänä keväänä muutenkin aihetta juhlaan, sillä hän täyttää maaliskuussa 65 vuotta ja on kesällä jäämässä eläkkeelle. 

Täysin laakereilleen aktiivinen Hannu Salovaara ei kuitenkaan aio jäädä lepäämään. Kiitospuheenvuorossaan hän toivoi, että ensi syksynä saisi olla juhlatilana toimineessa luentosalissa pitämässä opiskelijoille Viljat ja palkokasvit –peruskurssia. Työelämässä voisi jatkaa, mutta vähitellen irtaantua. Viljateknologian työ saa jatkua ja toivottavasti saan olla vielä hetken siinä mukana, Hannu Salovaara totesi puheenvuorossaan. Hän on lupautunut myös toimimaan Leipätiedotuksen asiantuntijajäsenenä ainakin vielä vuoden 2015 ajan.

Työssään viljateknologian professorina Hannu Salovaara on ollut monessa tutkimuksessa ja työryhmässä mukana. Näistä vain muutamana mainittakoon tutkimukset kauran soveltuvuudesta keliaakikoille ja betaglukaanin kolesterolia alentavasta vaikutuksesta sekä kauratuote Yosan kehittäminen. Viime aikoina tutkimukset ovat laajentuneet palkokasvien tutkimukseen. Kaikki työ, jota on tehty, on tähdännyt parempaan tai selvittämään miksi emme siihen parempaan ole päässeet. Aina emme ole onnistuneet, mutta sellaista elämä on", Salovaara tiivisti ajatuksensa merkityksellisestä työstään.

Juhlatilaisuudessa oli paikalla myös monia entisiä ja nykyisiä viljateknologian opiskelijoita. 1980-luvun taitteessa opiskellut Fazer Myllyn johtaja Pekka Mäki-Reinikka kiitti Hannu Salovaaraa hyvästä opetuksesta sekä tuesta: Hannun ohjaus ei loppunut siihen, kun opiskelija käveli ulos laitokselta, vaan tuki ja yhteys jatkui vielä sen jälkeenkin.  

Hannu Salovaaran muotokuvan on ottanut valokuvaaja Jaakko Martikainen. Kuvan teemoina ovat tutkimus ja opettaminen. Näitä professorille tärkeitä teemoja haluttiin korostaa leipomossa otetussa kuvassa, jossa taustalla ovat uuni ja sakoluvun määrityslaite sekä edessä kauran jyviä.

Professori Hannu Salovaaran kuva pääsee nyt noin 1 000 Helsingin yliopiston hallussa olevan muotokuvan kokoelman joukkoon. Professorien muotokuvat sijoitetaan siihen tiedekuntaan ja laitokselle, jossa he ovat työskennelleet. Professori Hannu Salovaaran muotokuva on jatkossa nähtävillä Helsingin yliopiston maa- ja metsätieteellisen tiedekunnan Viikin kampuksella EE-talossa.  

 

Professori Hannu Salovaaran muotokuva on nähtävillä Helsingin yliopiston   maa- ja metsätieteellisen tiedekunnan Viikin kampuksella EE-talossa. Leipomossa otetussa kuvassa taustalla ovat uuni ja sakoluvun määrityslaite. Professorin kädessä ja hänen edessään pöydällä on kauran jyviä.