Valikko

Medialle

Vaikuttiko korona suomalaisten leivän syöntiin?

19.03.2021

Leipätiedotus ry:n mukaan suomalainen söi viime vuonna leipää noin 41 kg, mikä on noin 4 viipaletta päivässä. Kotimaista leipää tästä oli noin 34 kg. Leivän tuonti pysyi edelliseen vuoteen verrattuna samana eli lähes joka viides leipäviipale on ulkomailla tuotettua. Vaikka syödyn leivän määrä pysyi viime vuonna ennallaan ja jopa kasvoi hieman, vaikutti koronatilanne merkittävästi leivän hankintakanaviin.

Suomalaiset työskentelivät ja viettivät viime vuonna paljon aikaa kotona ja ulkona syöminen väheni merkittävästi. Myös leivän syönti siirtyi koteihin. Koronatilanteen vuoksi HoReCa-sektorille eli koulu- ja henkilöstöravintoloihin, kahviloihin ja ravintoloihin toimitettiin viime vuonna leipää huomattavasti aiempaa vähemmän ja leivän ostokanavana painottui entistä enemmän vähittäiskauppa. Tämä käy ilmi Leipätiedotus ry:n kotimaisten leipomotuotteiden myyntitilastosta. ”Edelliseen vuoteen verrattuna kotimaiset leipätoimitukset HoReCa -puolelle vähenivät jopa reilun neljänneksen”, kertoo tilastoinnista vastaava projektikoordinaattori Terhi Virtanen.

”Kotimaisen pehmeän leivän kulutus ei kuitenkaan viime vuonna vähentynyt”, Virtanen toteaa, ”sillä kotimaisten leipäostosten määrä vähittäiskaupassa kasvoi 3,6 miljoona kiloa, saman verran kuin vastaavien leipätoimitusten määrä HoReCa -puolella laski.”

Vaikka suurkeittiöiden leipätoimitukset näyttävätkin siirtyneen vähittäiskaupan puolelle, eikä leipätoimitusten kokonaismäärässä ole tapahtunut muutosta, on syytä muistaa, että kaikki HoReCa -sektorin leipomotoimijat eivät ole pystyneet siirtämään toimituksiaan vähittäiskauppaan. Osa leipomoista on onnistunut nostamaan vähittäiskaupan toimitusten määrää samalla, kun toimitukset mm. hotelleihin, ravintoloihin ja kahviloihin romahtivat. Osalla yrityksistä oli jo valmiiksi vahva vähittäiskaupan toimitusketju ja tilanteen muutos vain lisäsi kaupassa myytävän leivän kysyntää. Valitettavasti löytyy myös toimijoita, joiden pääasiallinen toimiala on ollut HoReCa -sektori, eikä vähittäiskaupan puolelta ole löytynyt vallitsevassa tilanteessa korvaavaa myyntikanavaa.

”Nyt jos koskaan onkin aika suosia suomalaista ja paikallista leipomotoimijaa ja tukea kotimaista yrittäjää”, kannustaa Virtanen kuluttajia leipäostoksissa.

 

Lisätiedot:
Terhi Virtanen, Leipätiedotus ry
terhi.virtanen@leipatiedotus.fi
040-5016279