Valikko

Medialle

Leipätiedotus mukana Ruokakoulussa

21.05.2015

Ruokakoulu starttaa jälleen. Kesän aikana eri puolilla Suomea järjestetään 40 ruokakoulua, jotka tarjoavat 8–12-vuotiaille pojille ja tytöille virkistävää ja maistuvaa tekemistä sekä liikunnan riemua kesälomapäiville. Leipätiedotus on mukana hankkeessa viestintä- ja  asiantuntijayhteistyössä.

 
Hyvä ruoka ja liikunta ovat ruokakasvatuksen ydin

Ruokakoulu – Matskolan on kaksikielinen koululaishanke. Sen päätavoitteena on lisätä lasten tietoja ja taitoja ruoanvalmistukseen, ravitsemukseen ja liikuntaan liittyen. Ruoanlaiton, keskustelu- ja liikuntatuokioiden sekä maatilavierailujen kautta lapset tutustuvat suomalaiseen ruokaketjuun, raaka-aineisiin sekä vastuulliseen tuotantoon ja kulutukseen. Samalla lapset oppivat arvostamaan hyvää ruokaa ja ymmärtävät ravinnon ja liikunnan merkityksen kasvussaan ja hyvinvoinnissaan. Ruokakoululaiset tutustuvat tänä vuonna viljan, maidon ja lihan tuotantoketjuihin.

Leipätiedotus ry on mukana hankeyhteistyössä ja lapset pääsevät tutustumaan leivän reittiin Leipätiedotuksen materiaalin avulla.

Ruokakoulun käytännöntoteutuksesta vastaavat Suomen 4H ja Finlands svenska 4H. Lisäksi ohjausryhmään kuuluvat Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK, Svenska lantbruksproducenternas centralförbund SLC, Folkhälsan sekä Maito ja Terveys ry. Ruokakoulu toteutetaan maa- ja metsätalousministeriön avustuksella.

 

Kuitu edistää myös lasten terveyttä

Lasten syömisessä tärkeitä ovat monipuolinen ruokavalio ja säännöllinen ateriarytmi. Hyvä ruoka maistuu hyvältä ja siitä saa sopivasti energiaa, riittävästi hiilihydraatteja, kuitua, proteiineja, vitamiineja ja kivennäisaineista sekä kohtuullisesti hyvälaatuista rasvaa ja vähän suolaa.

Viljavalmisteet ovat keskeinen osa monipuolista ruokavaliota, sillä ne luovat yhdessä kasvisten ja hedelmien kanssa perustan. Ravitsemussuositusten mukaan vähintään puolet viljatuotteista olisi hyvä valita täysjyväisinä, eri viljalajeja vaihdellen. Viljatuotteet tuovat ruokavalioon rutkasti kuitua, joka edistää terveyttä monin eri tavoin lapsilla. Kuitua ruokavaliostaan runsaasti saavat lapset saavat enemmän vitamiineja ja kivennäisaineita. Runsaan kuidun saannin on todettu laskevan lasten kolesteroliarvoja sekä edesauttavan vatsan toimintaa.

Löydä lähin ruokakoulu ja ohjaajien yhteystiedot, www.ruokakoulu.fi

 

Lisätietoja:
Projektipäällikkö Bettina Lindfors, Ruokakoulu-Matskolan
045 109 6811   bettina.lindfors(at)ruokakoulu.fi

Toiminnanjohtaja Kaisa Mensonen, Leipätiedotus ry
040-594 2728  kaisa.mensonen(at)leipatiedotus.fi