Valikko

Medialle

Suomalaisten kuidun ja täysjyvän saanti huolettaa

08.04.2026

Leivän kulutus on Leipätiedotuksen toimitustilastojen mukaan laskenut. Vuonna 2025 suomalaiset söivät leipää vajaa 38 kg/hlö. Kotimaista pehmeää leipää tästä oli noin 31 kg, loput ulkomaista leipää sekä kuivaleipää, kuten näkkileipää ja hapankorppuja, kertoo Leipätiedotuksen projektikoordinaattori Terhi Virtanen. Tämä tarkoittaa noin kolmea viipaletta pehmeää leipää päivässä.

Leipomotuotteiden toimituksia on seurattu 1990-luvulta alkaen ja leivän vuotuinen kulutus henkilöä kohden on pitkään ollut 40-41 kg:n tienoilla. Vuonna se 2024 laski ensimmäistä kertaa 2000-luvun aikana alle 40 kg:n. Tämä on hyvin huolestuttavaa kuidun ja täysjyväviljan saannin kannalta, toteaa Terhi Virtanen.

Suolistosairaudet ovat viime vuosina yleistyneet merkittävästi. Riittävä kuidun saanti on suoliston terveyden kannalta todella merkityksellistä ja täysjyvän vähäisen saannin on todettu olevan yksi keskeisimmistä ravitsemustekijöistä sairauksien takia menetettyjen elinvuosien taustalla. Leipä ja viljavalmisteet ovat suomalaisten kuidun merkittävimmät lähteet. Täysjyvästään suomalaiset saavat jo pelkästä ruisleivästä yli puolet ja leivästä yhteensä jopa lähes 70 %. Leivän syönnin väheneminen ei siis voi olla vaikuttamatta näiden tärkeiden ainesosien saantiin ja sitä kautta terveyteemme, Virtanen pohtii huolestuneena.

Ruokakulttuuri ja syöminen ovat välipalaistuneet ja tämä näkyy myös Leipätiedotuksen tilastoissa. Kasvua kotimaisten ruokaisien leipomotuotteiden toimituksissa vuonna 2025 oli 9 %. Myös ruokaisien leipomotuotteiden tuonti on kasvanut useamman vuoden ajan. Terhi Virtanen kehottaakin välipalojen valinnassa panostamaan laatuun ja kuituisiin vaihtoehtoihin. Riisi- ja karjalanpiirakat leivotaan usein täysjyvä(ruis)jauhoon ja täytettyjen leipien valikoimassa on myös täysjyväisiä ja kuitupitoisia vaihtoehtoja. Ja kotimaiset tuotteet ovat usein tuontituotteita kuitupitoisempia, vinkkaa Virtanen.

Lisätiedot:
Terhi Virtanen, ETM, projektikoordinaattori
Leipätiedotus ry
terhi.virtanen@leipatiedotus.fi
040-5016279