Valikko

Medialle

Tänään on Piirakkapäivä!

20.10.2025

Piirakkapäivää vietetään ensimmäisen kerran tänään maanantaina 20.10. ”Erilaiset piirakat kuuluvat vahvasti suomalaiseen ruokakulttuuriin ja tästä syystä halusimme lanseerata niille oman nimikkopäivän”, kertoo Leipätiedotuksen toiminnanjohtaja Kaisa Mensonen juhlapäivän taustasta. Suosituimpia piirakoita ovat erilaiset riisitäytteiset piiraat, kuten karjalanpiirakat ja riisipiirakat. Leipomoiden leipomia riisitäytteisiä piirakoita* suomalaiset syövät Leipätiedotuksen laskelmien mukaan vuosittain 45 kpl/henkilö**. Näistä valtaosa on riisipiirakoita ja pieni osa nimisuojan mukaisen karjalanpiirakkareseptin mukaan leivottuja.

Kuoresta ja täytteestä valmistettujen piirakkatyyppisten perinteisten leivonnaisten leivonta kuului ensin itäsuomalaiseen ruokaperinteeseen. Nykyisin karjalanpiirakat ja muut piirakat ovat tunnettuja ja suosittuja ympäri Suomen. Piirakkakulttuuri on vuosien saatossa muuttunut Suomessa. ”Aiemmin karjalanpiirakoita leivottiin paljon kotona juhlapyhien tarjoiluiksi”, kertoo Kaisa Mensonen. Kaikissa perheissä piirakan leivontataito ei kuitenkaan periytynyt sukupolvelta toiselle, esimerkiksi ajankäytöllisistä syistä. Suomi kaupungistui eikä kaikilla ollut enää aikaa tai mahdollisuutta leipoa. Piirakoiden suosio on kuitenkin säilynyt ja kasvanut. ”Paistopisteiden sekä raakapakastettujen ja esipaistettujen kuluttajatuotteiden ansiosta kaikilla on mahdollisuus syödä tuoreita suomalaisia piirakoita niin arjessa kuin juhlassa”, iloitsee Mensonen.

Jatkuva tuotekehitys huomioi eri kuluttajaryhmät ja tulevaisuudessa piirakka voikin olla jopa aiempaa valmiimpi kaikille sopiva välipalapohja. Tuotekehityksellä on pystytty huomioimaan erilaiset ruokavaliot, kuten gluteeniton- ja kasvisruokavalio.

Uudet ravitsemussuositukset tukevat piirakan tulevaisuuden tuotekehitystä ympäristöystävälliseen ja terveelliseen suuntaan. Tähän esimerkiksi kauratäyte vastaa hyvin. Karjalanpiirakka erilaisilla täytteillä tulee varmasti säilyttämään paikkansa suomalaisessa ruokakulttuurissa perinteikkyytensä, pitkän historiansa ja nimisuojan myötä. Myös muissa piirakoissa on valtava potentiaali lunastamaan vahvemman paikan etenkin välipalakulttuurissa juuri terveellisyytensä ja kotimaisten raaka-aineiden ansiosta. Kotimaisilla raaka-aineilla, kuten juureksilla, kauralla, ohralla ja perunalla, täytetyt piiraat eivät ainoastaan vastaa terveellisen ravitsemuksen huomiointiin, vaan myös kotimaisten ympäristöystävällisesti tuotettujen raaka-aineiden käyttöön ja sitä myötä omavaraisuuden nostamiseen elintarviketeollisuudessamme. Tällä voidaan nähdä merkitystä myös huoltovarmuuden vahvistamisessa. Monien piirakoiden voikin sanoa vastaavan hyvin nykyiseen vastuullisen tuotteen vaatimukseen: niissä yhdistyvät terveellisyys, kotimainen työ ja raaka-aineet sekä Suomessa tuotettujen raaka-aineiden ympäristöystävällisyys.

Tulevaisuudessa täysin kotimaisessa karjalanpiirakassa voidaan riisi korvata kauralla tai muilla kotimaisilla raaka-aineilla, kuten ohralla, perunalla tai kasviksilla. ”Toki tällaisia tuotteita löytyy jo nyt markkinoilta ja varsinkin peruna on jo nyt nostanut”, Kaisa Mensonen Leipätiedotuksesta muistuttaa.

*laskelma tehty keskipainoisella piirakalla, joka vastaa noin 1,5 kpl cocktailpiirakkaa
**luku ei sisällä einespiirakoita

 

Lisätiedot:
Kaisa Mensonen, ETM
Leipätiedotus ry, 040-5942728
kaisa.mensonen@leipatiedotus.fi