Valikko

Tietoa leivästä

Vältä leipähävikkiä herkullisesti

Leipä on suomalaisissa kotitalouksissa yksi yleisimmistä hävikkiin heitettävistä elintarvikkeista. Samaan aikaan uutiset kertovat maatalouden nousevista kustannuksista. Viljan kallistuminen ja sen saatavuuden haasteet ovat esillä maailmanlaajuisesti. Leipä on osa ruokakulttuuria ja kuuluu erilaisiin ruokavalioihin. Täysjyväleipä on terveellistä ja leivästä saa herkullista ruokaa, vaikkei sitä aivan uunituoreena söisikään. Nautitaan siis leivästä ja annetaan sille sen ansaitsema arvo!

Viljan viljely on ekologisesti kestävä tapa tuottaa ruokaa. Kasvun aikana se sitoo ilmakehästä kasvihuonekaasuja ja aiheuttaa ympäristökuormitusta vähemmän kuin esimerkiksi eläinperäisen ruoan tuottaminen. Leipä ja muut viljatuotteet ovat ravitsemuksellisesti tärkeä osa ruokavaliotamme. Ne sisältävät hyviä hiilihydraatteja, kuitua, proteiinia sekä monia vitamiineja ja kivennäisaineita.

Ruoan tuottaminen ja riittävyys eivät ole itsestäänselvyys. Elämme kansainvälisessä maailmassa emmekä ole täällä pohjolassakaan suojassa maailmalla tapahtuvilta myllerryksiltä, jotka vaikuttavat raaka-aineiden sekä tuotantopanosten, kuten energian, lannoitteiden, kylvösiementen ja torjunta-aineiden hintaan.

Leivän tie pellolta pöytään vie monen mutkan kautta. Jo peltotapahtumien määrä leipäviljaa viljeltäessä on moninainen: peltoa muokataan ja kalkitaan, vilja kylvetään ja sitä pyritään suojaamaan monin eri keinoin tuholaisilta ja kasvitaudeilta. Kasvun päätteeksi vilja puidaan ja kuivataan.

Kuivattu vilja jauhetaan myllyssä jauhoiksi ja jauhot toimitetaan leipomoon. Myös leipomossa leivän valmistus vaatii monta vaihetta: tehdään taikina ja annetaan sen levätä. Ylöslyönnissä taikinasta tehdään muotilla leipä, jonka annetaan nousta ja paistetaan uunissa. Valmis leipä pakataan ja pakkaukset siirretään leipälaatikoihin. Laatikoissa leivät toimitetaan kauppoihin kuljetusautoilla.

Ruoan tuottaminen ja kuljetus kuluttavat aina luonnonvaroja ja tuottavat päästöjä. Ruoan poisheittämisen myötä sen tuottamiseen käytetyt resurssit menevät hukkaan. Näin jokaista syötyä leipää kohden käytetään enemmän mm. peltopinta-alaa, energiaa ja työaikaa kuin mitä yhden leivän valmistaminen vaatisi.

Hävikkiä välttämällä säästämme ympäristöämme ja euroja. Leipähävikkiä voi välttää myös herkullisin keinoin!

 

4 vinkkiä leivän fiksuun käyttöön (Kuva: Kuluttajaliitto; Hävikkiviikko 2023)

 

Viisi tapaa vähentää leipähävikkiä

 

Osta kulutuksen mukaan

Osta leipää taloutesi kulutuksen mukaan.

 

Ylimääräinen leipä pakastimeen

Jos pakkauskoot tuntuvat kulutukseen nähden isoilta tai haluat kotona tarjolle aina useampaa eri leipälaatua, kannattaa osa leivästä pakastaa. Leipä on hyvä pakastaa tuoreena pakastamiseen tarkoitetuissa pusseissa. Pakastettu leipä säilyy hyvin. Jäädyttäminen pysäyttää lähes täysin leivän vanhenemisen ja sen ravintoarvo ja rakenne pysyvät lähes muuttumattomina. Leivän pakastus viipaleina tai pienempinä paloina on helpointa sulatuksen ja käytön kannalta. Pakastimessa leipä säilyy enimmillään kaksi - kolme kuukautta.

Mikäli pakastaa suuremman leipäerän, pitää pakastin säätää pakastusteholle. Liian hitaasti jäätynyt leipä kuivuu ja tulee vanhan makuiseksi.

 

Kuiva leipä paahtimeen - Täytä ja tee lämpimiä voileipiä

Vanhentunutta leipää voi jonkin verran tuoreuttaa paahtamalla tai uunissa lämmittämällä. Paahtamisessa ja lämmittämisessä kiteytynyt tärkkelys sulaa uudelleen. Paahtaminen antaa leivälle herkullisen aromin ja rapean pinnan. Näkkileipää ja hapankorppuja lukuun ottamatta kaikki leipä soveltuu paahdettavaksi.

 

Vanhasta ruisleivästä ruislastuja

Leikkaa ruisleipä mielesi mukaan esimerkiksi kolmioiksi, viipaleiksi tai kuutioiksi. Sivele uunipellille levitetyt leipäpalaset öljyllä. Mausta mielesi mukaan esimerkiksi valkosipulilla, chilillä tai vaikka kuminalla. Paahda rapeiksi 180-asteisessa uunissa 15 minuutin ajan. Ruislastuja voit käyttää nachojen tapaan.

 

Köyhät ritarit herkutteluun

Perinteisten pullasta valmistettujen köyhien ritareiden sijaan herkkuja voi valmistaa myös ruisleivästä tai vaaleasta leivästä.